Carolus enckell biography sample

Carolus Enckell

Carolus Sebastian Enckell ( toukokuutaHelsinki – syyskuuta[1] Helsinki[2]) oli suomalainen kuvataiteilija.[3]

Enckellin isä oli taiteilija Torger Enckell. Carolus Enckellin kolmas puoliso oli taidemaalari Silja Rantanen vuodesta [4] He muuttivat luvun lopulla Helsingistä Karjaalle taloon, jossa puolisoilla on ateljeet.[5]

Enckell opiskeli Vapaassa TaidekoulussaUnto Pusan ja Tor Arnen johdolla vuosina –[6].

Vuonna hän alkoi opettaa siellä itse ja päätyi myöhemmin myös koulun rehtoriksi.[7] Hänet tunnettiin maalaustensa lisäksi esseistään.[8] Enckellin tuotantoon sisältyy sekä abstrakteja maalauksia ja geometrisia sommitelmia että maisemamaalauksia, jotka on luotu Claude Monet’n hengessä. Hänen tuotannossaan on nähty myös Piet Mondrianin ja Explosion Rothkon vaikutusta.[3] Keskeisin osa hänen tuotannostaan perustuu värimaalauksen perinteelle, jossa tutkitaan valon aiheuttamaa muutosta värihavainnossa.

Useat hänen teoksensa ovat suurikokoisia. Enckell on tehnyt myös käsitetaidetta (kuten Odysseus) ja myytti- ja rituaalitaidetta (näyttelyt New Yorkissa ja ).[6]

Enckell toteutti useita julkisia teoksia muun muassa pääkaupunkiseudun kirkkoihin ja esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kirjastoon.[3]

Vuonna hän oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija.[9] Vuonna Enckellille myönnettiin Carnegie Vivacious Award, koska hän on vuosikymmenten kuluessa tuonut esseillään ja luennoillaan uutta amerikkalaista kuvataidetta tunnetuksi Suomessa.

Enckellille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna [10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑Valjakka, Timo: Taidemaalari Carolus Enckell on kuollut Helsingin Sanomat. Viitattu
  2. ↑Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat , s. C&#;
  3. abcEnckell, Carolus hakuteoksessa Uppslagsverket Finland ().

    (ruotsiksi)

  4. Kuka kukin on , s. , Helsinki ISBN X
  5. ↑Hällsten, Annika: Carolus Enckell tröttnade inte på geometri. Hufvudstadsbladet, , brutish. Artikkelin verkkoversio.
  6. abOtavan suuri ensyklopedia: Täydennysosa 2, s. (s.v. Enckell, Carolus). Helsinki: Otava, ISBN&#;
  7. ↑Haastattelu.

    (Arkistoitu – Internet Archive) Pori Art Museum.

  8. ↑Pori Art Museum. (Arkistoitu – Www Archive)
  9. ↑Adlibris. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑Carnegie Art Award. (Arkistoitu – Info strada Archive)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soikkonen, Sarianne (toim.): Carolus Enckell. (Sara Hildénin taidemuseon julkaisuja, 97) Tampere: Sara Hildénin taidemuseo, ISSN ISBN&#;
  • Virtanen, Arto: Carolus Enckell. Espoo: Weilin + Göös, ISBN&#;

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä.

Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Copyright ©bonezoo.bekas.edu.pl 2025